Kiertokaaren tuottamiin jätehuoltopalveluihin ollaan entistä tyytyväisempiä

16.1.2019

[:fi]Kiertokaaren asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ovat valmistuneet. Asiakkailta kysyttiin heidän kokemuksistaan asioinnista Ruskon jätekeskuksessa ja jäteasemilla sekä Kiertokaaren tuottamista jäteneuvonta- ja tiedotuspalveluista.

Arvoasteikolla 1–5 asiakkaat antoivat Kiertokaaren päätoimipaikan Ruskon jätekeskuksen palveluille yleisarvoksi 4,3. Edellisessä vuonna 2016 toteutetussa kyselyssä vastaava arvosana oli 4,2.

Tuoreimmassa kyselyssä tyytyväisyys myös jäteasemien palveluun kasvoi vuodesta 2016, uusimmassa kyselyssä jäteasemien palvelut saivat arvosanan 4,2.

Asiakastyytyväisyyskyselyiden tavoitteena on osallistaa asiakkaat palveluiden kehittämiseen pyytämällä avointa palautetta sekä keräämällä tietoa Kiertokaaren palvelujen saatavuudesta ja palvelutasosta asiakkaiden näkökulmasta. Kuten aikaisempina vuosina, yhtiö huomioi asiakkailta saadut palautteet palvelutason kehittämisessä. Asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan kahden vuoden välein.

Kyselyyn saatiin vastauksia yhteensä 627 kappaletta. Vastaajat edustivat kaikkia Kiertokaaren vuoden 2018 toimialueen kuntia: Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Muhos, Oulu, Pudasjärvi, Raahe, Siikajoki, Simo, Tyrnävä ja Utajärvi.

Kysely toteutettiin yhteistyössä Servitium Oy:n kanssa marras-joulukuussa viime vuonna. Satunnaisesti valituille asiakkaille lähetettiin postitse kortti, jossa oli pyyntö käydä täyttämässä sähköinen kysely verkossa. Kyselylinkkiä jaettiin myös sosiaalisessa mediassa.

Kyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin pääpalkintona tablettitietokone sekä muita pienempiä palkintoja. Voittajille on ilmoitettu voitoista henkilökohtaisesti.

Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Lisätietoja:

Helmi Riihimäki, ympäristöpäällikkö, Kiertokaari Oy, p. 044 703 3953[:]