Näin tuot meille puutarhajätettä

7.10.2021

Otamme vastaan puutarhajätettä Ruskon jätekeskuksessa Oulussa sekä Pudasjärven siirtokuormausasemalla.

Ruskon jätekeskus

Puutarhajätettä otetaan vastaan Ruskon jätekeskuksessa ympäri vuoden. Lajittele oksa- ja risujäte erilleen haravointijätteestä. Muovipussiin pakatut haravointijätteet tyhjennetään itse. Haravointijätteeseen kuuluu irtonainen ruoho, pudonneet puiden lehdet sekä naatit ja muut ruohovartisten kasvien maanpäälliset osat.

Ethän tuo puutarhajätteen seassa multaa, hiekkaa, juurakoita, nurmikon tuppaita ja kantoja. Ne haittaavat haravointijätteen hyödyntämistä, koska haravointijäte murskataan.

Juurakot kuuluvat polttokelpoiseen jätteeseen, eli Ruskon jätekeskuksessa ne voi tuoda maksua vastaan lajitteluareena Larelle.

Kannot voi viedä maksua vastaan kierrätyspiha Kirsille. Puhdas maa-aines otetaan vastaan esimerkiksi Oulun kaupungin ylijäämämaan vastaanottoalueella Kaakkurissa.

Henkilöasiakkaat

Huhtikuussa jaettavan jäteoppaan välissä olevilla puutarhajätekupongeilla voit tuoda puutarhajätettä ilmaiseksi yhden henkilöauton peräkärrykuormallisen/kuponki. Voimassaoloaika lukee kupongissa.

Jos sinulla ei ole kuponkia, 1 henkilöauton peräkärrykuorma maksaa 10 euroa. Suuremmat määrät punnitaan. Minimimaksu on 10 euroa.

Taloyhtiöt

Sovi etukäteen suurten puutarhajätelavojen tuonnista lähettämällä viestin osoitteeseen toimisto(at)kiertokaari.fi tai soittamalla asiakaspalveluumme (p. 08 5584 0010, ma-pe klo 8-16). Kun kuormista on sovittu etukäteen, palvelu autovaa’alla on sujuvampaa.

Taloyhtiön puutarhajätelavan voi maksaa puutarhajätekupongeilla, jolloin niitä tulee olla 80 % taloyhtiön asuntojen määrästä laskettuna.

Jos taloyhtiössä on esim. 10 asuntoa, kuponkeja tarvitaan 8 kpl. Ilman kuponkeja lavasta peritään maksu painon ja jätelajin hinnan mukaan.

Siirtolavan pakkaamisohje

Laita lavalle vain haravointijätettä ja risuja ja oksia. Jos mahdollista, laita risut ja oksat toiseen päähän lavaa niin, että voimme jätekeskuksessa siirtää osan tavarasta koneellisesti.

Siirtolavalle ei saa siis panna jätesäkkeihin pakattua tavaraa, multaa, kiviä, maata tai muuta asiaan kuulumatonta.

Pudasjärven
siirtokuormausasema

Pudasjärvisille on perusmaksun ansiosta paremmat palvelut.

Puutarhajätettä otetaan vastaan Pudasjärven siirtokuormausasemalla sulan maan aikana eli touko–lokakuun ajan. Lajittele oksa- ja risujäte erilleen haravointijätteestä. Haravointijätteeseen kuuluu irtonainen ruoho, pudonneet puiden lehdet sekä naatit ja muut ruohovartisten kasvien maanpäälliset osat.

Ethän tuo puutarhajätteen seassa multaa, hiekkaa, juurakoita, nurmikon tuppaita ja kantoja. Ne haittaavat haravointijätteen hyödyntämistä, koska haravointijäte murskataan.

Puutarhajätettä voi tuoda Pudasjärven siirtokuormausasemalle maksutta.

Puutarhajätteen hyödyntäminen

Risut ja oksat haketetaan ja käytetään energiantuotannossa. Haravointijätteellä seostetaan pilaantuneiden maiden komposteja, jotta ne saavat ilmaa.