Älä herätä zombiakkua – lajittele oikein

19.10.2021

Väärään paikkaan heitetyt akut ja paristot heräävät kolhiintuessaan henkiin ja aiheuttavat jo kuukausittain tuhoisia tulipaloja kodeissa ja jätehuollon eri vaiheissa.

Pelastusviranomaiset ovat rekisteröineet 20 “zombiakkujen” eli väärin käsiteltyjen akkujen ja paristojen aiheuttamaa tulipaloa vuoden 2020 alusta alkaen. Lisäksi rekisteristä puuttuu lukematon määrä läheltä piti -tilanteita, joissa ei ole tarvittu pelastuslaitosta.

Ilmiö on tuttu myös Oulussa. Ruskon jätekeskuksessa on ollut kuluvana vuonna useita palonalkuja, joissa on epäilty palon syttyneen irtonaisesta tai laitteessa olevasta akusta tai paristosta. Laite tai paristo ovat siis olleet täysin väärässä paikassa.

Jokainen voi ehkäistä zombiakun heräämisen käsittelemällä paristoja ja akkuja käyttöohjeiden mukaisesti. Paristot ja akut eivät kuulu sekajätteen joukkoon. Ne tulee viedä käytön jälkeen virtanavat teipattuna kierrätykseen joko akkuja ja paristoja myyviin liikkeisiin tai oman jäteaseman vaarallisen jätteen keräyspisteeseen.

“Paristot ja akut toimitetaan niille tarkoitetuilta keräyspisteiltä turvalliseen kierrätysprosessiin, jonka seurauksena myös raaka-aineista jopa 90 prosenttia voidaan hyödyntää uudelleen”, Liisa-Marie Stenbäck Paristokierrätyksestä sanoo.

Kolhiintuminen altistaa tulipaloille

Zombiakulla tarkoitetaan käytöstä poistettua litiumioniakkua tai litiumparistoa, joka on esimerkiksi kolhun seurauksena herännyt uudelleen henkiin ja on pullistunut, kuumentunut tai päästää outoa ääntä. Zombiakkujen aiheuttamia tulipaloja on syttynyt sekä kotitalouksissa että jätteenkäsittelyssä.

Tyypillinen esimerkki on sekajätteen sekaan tai sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräykseen heitetty litiumioniakku, joka on kolhiintuessaan vaurioitunut ja aiheuttanut hankalasti sammutettavan tulipalon.

“Litiumioniakkupalon sammuttaminen vaatii suuren määrän vettä. Lisäksi palossa vapautuu myrkyllisiä kaasuja, jotka voivat palaa voimakkaalla liekillä. Akusta voi myös lentää palavia osia”, Tukesin ylitarkastaja Karoliina Meurman kertoo.

Alan asiantuntijaorganisaatiot ovat keränneet vaaratilanteiden varalle jokaiselle hyödylliset toimintaohjeet, jotka löytyvät Zombiakku-kampanjan verkkosivuilta: zombiakku.fi.

Lisätietoja: Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen, p. 044 703 3977