Tule meille töihin – etsimme logistiikkapäällikköä

1.12.2021

Kuvassa on vasemmalla jätteenkuljetusauto Kiertokaaren logolla ja oikealla nainen puhumassa puhelimeen.

Kiertokaari Oy on kahdeksan Pohjois-Pohjanmaan kunnan omistama kiertotalousyhtiö, jonka toimialueella asuu noin 275 000 asukasta.

Kiertokaari Oy huolehtii toimialueensa kuntien jätteenkäsittelystä, jäteneuvonnasta ja -tiedottamisesta sekä edistää jätteen synnyn ehkäisyä, kierrätystä ja hyötykäyttöä. Kiertokaari Oy:n päätoimipaikka sijaitsee Oulussa. Yhtiössä työskentelee vakituisesti 26 henkilöä ja yhtiön liikevaihto on yli 15 M€.

Heinäkuussa 2021 voimaan astuneen uuden jätelain tarkoituksena on edistää Suomen roolia kiertotalouden edelläkävijänä kierrätystä edistämällä. Käytännössä laki edellyttää muutoksia kiertotalousyhtiöiden toimintaan esimerkiksi asiakassuhteen hoitamisen ja kuljetusten osalta – näin myös Kiertokaari Oy:ssä. Siksi vahvistamme organisaatiotamme ja etsimme nyt uuteen tehtävään

Logistiikkapäällikköä (kuljetukset ja asiakaspalvelu)

Jätelain uudistumisen myötä kunnalliset jätehuoltoyhtiöt ryhtyvät vaiheittain hoitamaan hyötyjätteiden kuljetuksia koko Suomessa. Tehtävää varten Kiertokaari etsii henkilöä, joka vastaa järjestelmän rakentamisesta sekä yhteistyösopimusten kilpailuttamisesta ja solmimisesta kuljetusliikkeiden kanssa. Asiakasneuvonta ja -palvelu kuuluvat myös logistiikkapäällikön ja hänen kanssaan työskentelevän tiimin tehtäviin.   

Kun toimintamalli on saatu rakennettua ja toimimaan, logistiikkapäällikkö johtaa ja kehittää omaa vastuualuettaan. Hän osallistuu koko yhtiön kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä.

Sinulta uutena ja ensimmäisenä logistiikkapäällikkönämme toivomme soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemuksen mukanaan tuomaa ymmärrystä haastavista muutostilanteista. Ihmisenä olet yhteistyökykyinen, helposti lähestyttävä, luova ongelmanratkaisija ja hyvä neuvottelija. Aikaisempi liittymäpinta kiertotalouteen ja myönteinen asenne siihen auttavat ymmärtämään tehtävän ja toimintaympäristön haasteita.

Uutta toimintaa rakennettaessa on tiedossa myös erilaisia tietojärjestelmiin liittyviä kehittämistehtäviä, joten aikaisemmat kokemukset vastaavista projekteista ovat varmasti hyödyllisiä.

Tämä tehtävä tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden olla rakentamassa suomalaista kiertotaloutta kohti haastavien tavoitteiden saavuttamista. Kiertotalouden maailma on alati muuttuva, joten tässä työssä ei aika tule käymään pitkäksi. Kiertokaaren reipas ja hyvähenkinen porukka toivottaa Sinut tervetulleeksi!

Lähetä hakemuksesi ja CV:si 21.12.2021 mennessä osoitteeseen hakemukset.oulu@pomona.fi. Hakemukseen tunnus ”Kiertokaari”.

Lisätietoja:

POMONA Consulting johdon konsultti Jarmo Savenius, puh. 0400 8404 454

Kiertokaari Oy:n toimitusjohtaja Sami Hirvonen (17.12.2021 klo 12-16), puh. 040 7034 776