Mullan valmistuksen ensimmäinen vaihe käyntiin

29.7.2022

Kiertokaaren projekti-insinööri Tuomas Heikkinen mittaa kompostointiauman lämpötilaa. Lämpötila kertoo kompostin kypsyydestä.

Kiertokaari on käynnistänyt mullan valmistuksen koetoiminnan ensimmäisen vaiheen aumakompostoinnilla. Kompostointiaumat on perustettu Ruskon jätekeskuksen pohjoispuolella sijaitsevalle laajennusalueelle tiistaina 26.7.2022. Valmiista kompostista tehdään kasvualustatuotteita eli ravinteikasta multaa sekoittamalla siihen tarvittavia kivennäisaineita.

Tällä hetkellä testataan, miten aumakompostointi lähtee käyntiin erilaisilla sekoitussuhteilla, kertoo projekti-insinööri Tuomas Heikkinen. Aumoissa on tuoretta ja vuoden välivarastossa ollutta haravointijätettä sekä biojätteen käsittelystä syntyvää hygienisoitua mädätysjäännöstä.

Lämpötila kertoo kypsyydestä

Käytännössä kompostoitumisen etenemistä seurataan tarkkailemalla aumojen lämpötiloja pari kertaa viikossa.

”Siinä vaiheessa, kun lämpötila tasaantuu, komposti alkaa olla valmista. Nopeimmillaan kompostin kypsymiseen menee arviolta 1–2 kuukautta”, Heikkinen kertoo.

Kypsästä kompostista otetaan näytteitä, joita analysoimalla tarkistetaan aineksen sopivuus maanparannuskompostiksi. Kun aines täyttää kriteerit, siihen sekoitetaan erilaisia kivennäisaineita. Syntyvät kasvualustatuotteet tulevat ensi vaiheessa Oulun kaupungin käyttöön.

Koetoiminnan aikana selvitetään tuotteistamisen mahdollisuutta kuluttajamyyntiä varten. Pysyvälle kasvualustatuotannolle haetaan ympäristölupaa vuoden 2022 aikana. Ruskon jätekeskuksessa yhteistyökumppanina koetoiminnassa ovat VRJ Oy ja Gasum Oy.

Hajuhaitat pyritään minimoimaan

Aumoja käännellään muutaman viikon välein, jotta komposti saa ilmaa ja kompostointiprosessi etenee. Kääntelyn aikana ympäristöön voi tulla hajuhaittoja, mutta niitä pyritään minimoimaan huomioimalla muun muassa tuuliolosuhteet. Tätä varten Ruskon jätekeskukseen on hankittu oma sääasema.

Koetoiminnan yhteydessä tehdään myös tutkimusta. Oulun ammattikorkeakoulun KASVU-hanke tutkii aumojen avulla, miten vieraslajit ja rikkakasvit säilyvät niissä elinkelpoisina.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Sami Hirvonen

etunimi.sukunimi@kiertokaari.fi

p. 040 703 4776