Kiertokaari kehittää tuhkan hyötykäyttöä kansainvälisessä hankkeessa

1.9.2022

Projektisuunnittelija Laura Pekuri lajitteluareena Laren edessä Ruskon jätekeskuksessa
Projektisuunnittelija Laura Pekuri kertoo, että AshCycle-hankkeessa hyödynnetään muun muassa Oulun Energian bio- ja ekovoimalaitoksilla syntyvää tuhkaa.

Kiertokaari on mukana etsimässä uusia tapoja hyödyntää jätteen energiahyötykäytössä syntyvää tuhkaa. Oulun yliopiston vetämässä AshCycle-hankkeessa kehitetään uusia talteenottotapoja jätteen poltossa syntyvän tuhkan sisältämille metalleille, puolimetalleille, ravinteille sekä käyttökelpoisille mineraaleille.

Nämä raaka-aineet jalostetaan teollisuuden käyttöön sopivaan muotoon. Tuhkien mineraalijäännöksistä kehitetään uusia rakennus- ja vedenkäsittelymateriaaleja.

Kierrätysaste nousuun

AshCycle-hankkeessa Kiertokaari on mukana selvittämässä, voitaisiinko tuhkien kierrätysastetta kasvattaa edelleen. Kiertokaaren projektisuunnittelija Laura Pekuri kertoo, että tällä hetkellä tuhkaa hyödynnetään esimerkiksi kaatopaikkojen maisemointityössä.

”Etsimme tuhkalle uudenlaisia käsittelymenetelmiä ja käyttökohteita, jotta niiden arvo materiaalikierroissa säilyisi paremmin. Esimerkiksi betonin raaka-aineena käytettävän sementin korvaaminen tuhkalla pienentäisi betonin hiilijalanjälkeä merkittävästi”, Pekuri selittää.

Lisäksi vaarallisia aineita sisältävä tuhka päätyy edelleen loppusijoitukseen. Uusien käsittelytapojen avulla myös niille pyritään löytämään hyötykäyttöä.

Koekenttä testialustana

Kiertokaaren vastuulla AshCycle-hankkeessa on myös noin 1000 neliön suuruisen koekentän rakentaminen Oulun Kiimingin Välimaalle. Koekentän rakennusmateriaaleissa hyödynnetään Laanilassa sijaitsevien Oulun Energian eko- ja biovoimalaitosten tuhkia.

Koekentän avulla päästään seuraamaan erilaisten tuhkaa sisältävien materiaalien ominaisuuksia käytännössä. Tavoitteena on saada koekenttä rakenteille kesällä 2024.

AshCycle on Euroopankin mittakaavassa merkittävä hanke. Siihen osallistuu peräti 28 eri tutkimuslaitosta ja yritystä Suomesta ja ulkomailta. Nelivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 10 miljoonaa euroa, josta suomalaisten toimijoiden osuus on noin 2,3 miljoonaa.

Lisätietoja

projektisuunnittelija Laura Pekuri, Kiertokaari Oy

etunimi.sukunimi@kiertokaari.fi

p. 044 703 2798

nuorempi apulaisprofessori Tero Luukkonen, Oulun yliopisto

etunimi.sukunimi@oulu.fi

p. 050 529 8276