Haurun uusi jäteauto kulkee banaaninkuorilla

15.10.2018

Oululaisen Haurun uusin jäteauto kulkee biokaasulla. Se on tiettävästi ensimmäinen täysin kaasulla toimiva raskaan liikenteen ajoneuvo Oulun seudulla.

-Haluamme olla rohkeita edelläkävijöitä ympäristöasioissa, markkinointipäällikkö Mikko Hauru sanoo.

Haurun Jäteauto Oy on perustettu Oulussa vuonna 1957. Tuolloin kukaan ei olisi uskonut, että jonain päivänä heidän autonsa kulkee banaaninkuorilla. Nyt yritykselle on ensiarvoisen tärkeää olla mukana edistämässä kiertotalousajattelua.

Auto kulkee keräämällään jätteellä

BIO-18 -rekisterikilvellä varustettu auto tankataan Ruskon Biokaasun tankkausasemalla. Biokaasu on 100 % uusiutuva polttoaine. Se on valmistettu kotitalouksien ja kaupan lajittelemasta – ja Haurun keräämästä biojätteestä.

-Auto siis kulkee samalla tavaralla, jota me keräämme, Hauru sanoo.

Ruskon biokaasu on 100 % uusiutuva, täysin kotimainen ja jopa oululainen polttoaine. Mikko Haurun mielestä lähipolttoaineen käyttö sopii erinomaisesti heidän yritykseensä, joka tuottaa lähipalveluita ja työllistää paikallisia ihmisiä.

Auto tuo ajan myötä rahallista säästöä, mutta ennen kaikkea se vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Tunnetuista liikennepolttoaineista biokaasu on selvästi vähäpäästöisin. Uusiutuvista luonnonvaroista tuotetun biokaasun hiilidioksidipäästöt ovat lähes nolla.

-Biokaasuauton voi jopa sanoa puhdistavan ilmaa, koska se korvaa saastuttavan dieselauton. Kaasuauto ei tuota ollenkaan pienhiukkasia, Kiertokaari Oy:n toimitusjohtaja Markku Illikainen sanoo.

Hyvin toimii

Uusi biokaasuauto on ollut liikenteessä Oulun alueella muutaman päivän. Auto on niin sanottu 2-lokeroauto, eli toiseen lokeroon tyhjennetään esimerkiksi polttokelpoiset jätteet ja toiseen lajitellut biojätteet.

Autoon ensituntumaa ottanut kuljettaja Kimmo Vanhala kehuu, että auto on toiminut hyvin ja siinä riittää vääntöä. Se on myös herättänyt oululaisten huomion.

-Ihmiset tulevat uteliaana kyselemäänkin, että mikä auto tämä on, Vanhala kertoo.

Vehon toimittamassa Mercedes-Benz Econic -merkkisessä jäteautossa on otettu huomioon hyvin myös turvallisuus. Ohjaamo on matalalla, joten kuljettajan on perinteistä korkeaa autoa helpompi laskeutua ja nousta satoja kertoja päivässä autoon. Ohjaamosta on hyvä näkyvyys, ja neljä kameraa näyttää kuljettajalle kuvaa auton ympäri.

Lisätietoja:
Mikko Hauru, markkinointipäällikkö, p. 0400 164 987
Markku Illikainen, toimitusjohtaja, Kiertokaari Oy, p. 044 703 3950
Kimmo Heikkinen, aluejohtaja, Veho Oy Ab, p. 050 442 1871[:]