Lajitteluareena Laren urakoitsija vaihtuu

12.12.2016

Oulun Jätehuolto on valinnut lajitteluareena Laren palveluiden tuottajaksi Paperinkeräys Oy:n. Yhtiö aloittaa Laren urakoitsijana 2. tammikuuta 2017. Vaikka urakoitsija vaihtuu, asiakkaiden Oulun Jätehuollolta saamat palvelut säilyvät ennallaan.

Pyydämme asiakkaita huomioimaan, että Lare on suljettu 30. joulukuuta urakoitsijan vaihtumisen johdosta.

Oulun Jätehuolto hankkii jatkuvasti palveluita yksityisiltä yrityksiltä. Hankinta tapahtuu julkisen hankintalain mukaisesti kilpailuttamalla.

Vuoden 2016 aikana Ruskon jätekeskuksessa on työskennellyt säännöllisesti 11 yksityistä yritystä, alueellisia jäteasemiamme on hoitanut seitsemän urakoitsijaa, kaksi yhtiötä on käsitellyt polttokelpoisia jätteitä ja kirjanpidosta on vastannut alan asiantuntijayritys. Vuonna 2016 heiltä ostamiemme palveluiden yhteissumma ylittää kuusi miljoonaa euroa ja työllistämme epäsuorasti 35 ihmistä omiemme 25 vakinaisen ja neljän määräaikaisen henkilön lisäksi.