Ei mitään ämpäreitä vaan sata ilmaista biojäteastiaa

12.1.2017

Biojätekampanja jatkuu!

Kiertokaari osallistui Suomi 100 -juhlavuoteen lahjoittamalla sadalle ensimmäiselle vähintään kahden omakotitalokiinteistön muodostamalle biojätekimpalle 140 tai 240 litran jäteastian ilmaiseksi.

Kampanja jatkuu vuonna 2018. Edelleen etu koskee uusia biojätekimpan perustajia ja koko toimialuettamme.

Biojätteen kimppapisteen perustamiseen tarvitset vähintään yhden naapuritalouden – osallistujia voi toki olla enemmänkin. Biojätekimpalle tarvitaan yksi vastuuhenkilö, jonka pihalle astia sijoitetaan.

Kun kimppaan kuuluvat taloudet ovat selvillä, tee biojätteen kimppapisteen tyhjennyksestä sopimus haluamanne jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Voitte kysyä tarjousta biojäteastian tyhjennyksestä esimerkiksi nykyisiltä jätteenkuljettajiltanne. Kun biojätekimpalla on voimassa biojätteen tyhjennystä koskeva sopimus, voit täyttää kimppapisteen perustamislomakkeen. Tarvittaessa me täytämme lomakkeen puolestasi.

Voit noutaa jäteastian joko Oulun tai Kempeleen Ojan Raudasta viiden arkipäivän kuluttua lomakkeen täyttämisestä. Valittavana on 140 tai 240 litran kokoinen astia, joita on saatavana harmaana, vihreänä ja ruskeana. Liimaa astian mukana tuleva tarra keskelle astian kantta.

Biojätekimpalla säästätte rahaa harventamalla polttokelpoisen jätteen tyhjennysväliä sekä teette ympäristöteon. Me teemme biojätteestänne Ruskon jätekeskuksessa biokaasua, jolla korvaamme fossiilisia polttoaineita teollisuudessa! Mädätysjäännöksen mukana biojätteen sisältämät ravinteet palautuvat takaisin maaperään heinärehun lannoitteena.

Kysy lisätietoa yhteyshenkilöltämme:

Meeri Hilli, projektisuunnittelija
meeri.hilli@kiertokaari.fi
p. 040 637 1687

Liity biojätekimppaan

Oulun Jätehuolto osallistuu Suomi 100 -juhlavuoteen lahjoittamalla sadalle ensimmäiselle vähintään kahden omakotitalokiinteistön muodostamalle biojätekimpalle 140 tai 240 litran jäteastian ilmaiseksi. Etu koskee uusia biojätekimpan perustajia ja koko toimialuettamme.

Biojätteen kimppapisteen perustamiseen tarvitset vähintään yhden naapuritalouden – osallistujia voi toki olla enemmänkin. Biojätekimpalle tarvitaan yksi vastuuhenkilö, jonka pihalle astia sijoitetaan.

Kun kimppaan kuuluvat taloudet ovat selvillä, tee biojätteen kimppapisteen tyhjennyksestä sopimus haluamanne jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Voitte kysyä tarjousta biojäteastian tyhjennyksestä esimerkiksi nykyisiltä jätteenkuljettajiltanne. Kun biojätekimpalla on voimassa biojätteen tyhjennystä koskeva sopimus, voit täyttää kimppapisteen perustamislomakkeen. Tarvittaessa me täytämme lomakkeen puolestasi.

Voit noutaa jäteastian joko Oulun tai Kempeleen Ojan Raudasta viiden arkipäivän kuluttua lomakkeen täyttämisestä. Valittavana on 140 tai 240 litran kokoinen astia, joita on saatavana harmaana, vihreänä ja ruskeana. Liimaa astian mukana tuleva tarra keskelle astian kantta.

Biojätekimpalla säästätte rahaa harventamalla polttokelpoisen jätteen tyhjennysväliä sekä teette ympäristöteon. Me teemme biojätteestänne Ruskon jätekeskuksessa biokaasua, jolla korvaamme fossiilisia polttoaineita teollisuudessa! Mädätysjäännöksen mukana biojätteen sisältämät ravinteet palautuvat takaisin maaperään heinärehun lannoitteena.

Kysy lisätietoa yhteyshenkilöltämme:

Janne Jääskä, projektisuunnittelija
janne.jaaska@kiertokaari.fi
p. 040 637 1687[:]