“Maailman paras idea omakotiasujalle” – Hiukkavaaran jätekimppapisteet tykättyjä

3.9.2024

Syväkeräyssäiliöitä Hiukkavaaran Soittajankankaalla.

Hiukkavaaran Soittajankankaan pientaloasukkaat Oulussa ovat tyytyväisiä jätteiden korttelikeräykseen eli niin sanottuihin jätekimppapisteisiin. Suurin osa Kiertokaaren toteuttamaan kyselyyn vastanneista alueen asukkaista suosittelisi vastaavaa keräysmallia myös muualle.

”Tämä on neljäs kerta, kun toteutamme asiakaskyselyn Hiukkavaaran Soittajankankaalla. Asukkailta saatu palaute on ollut joka kerta erittäin hyvää”, kertoo Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen.

Kiertokaaren ja Oulun kaupungin yhdessä toteuttamat pilottikimpat ovat olleet käytössä yhdeksän vuoden ajan. Mallissa omakotitaloasukkaalla ei ole roska-astiaa omalla pihalla, vaan hän vie jätteet oman kodin lähellä sijaitsevalle kimppapisteelle.

Kimppoja on yhteensä neljä, ja kaikissa pisteissä on keräysastiat sekajätteelle sekä bio- ja pakkausjätteille. Paperinkeräys on keskitetty yhteen pisteeseen enimmillään 400 metrin päähän asukkaiden kotoa.

Helppoa kierrätystä

Vastauksissa esiin nousee erityisesti kierrätyksen helppous. 84 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että pisteet kannustavat lajittelemaan ”paljon”. Avoimissa vastauksissa todetaan muun muassa näin:

”Olen kokenut kimppakeräyksen maailman parhaimmaksi ideaksi omakotiasujalle. Jätteiden lajittelu on helppoa, kun lajittelupiste on lähellä. Ei tarvitse miettiä, mihin mikäkin jäte viedään.”

”Kimppapiste on toiminut hienosti, ja on todella upea juttu. Voisi vain kuvitella alueella liikkuvaa jäteautorallia ilman tätä järjestelyä.”

Kiljunen pohtiikin, että mallin avulla lajitteluastetta voitaisiin nostaa, koska kierrätys on tehty asiakkaalle helpoksi. Lajiteltavia jätteitä ei tarvitse viedä Rinki-ekopisteille saakka, ja biojätteen lajittelukin on järjestetty samalle pisteelle.

Korttelikeräyspisteitä on tulossa Oulussa seuraavaksi Hartaanselän asuntomessualueelle.

”Soittajankankaan pilotista saatuja kokemuksia hyödynnetään Hartaanselän jätehuoltoratkaisujen suunnittelussa”, Kiljunen lupaa.

Viestiryhmä sai kiitosta

Kiertokaaren toteuttamaan kyselyyn vastasi 63 prosenttia kimppapisteiden käyttäjistä. Pisteitä käyttää yhteensä 60 kotitaloutta, joista saatiin 38 vastausta.

Kiitosta kyselyssä sai myös tehostettu viestintä: pilotissa on luotu jokaiselle kimpalle oma viestiryhmä, jossa voi ilmoittaa esimerkiksi jäteastian täyttymisestä tai muista ongelmista jätehuollossa.

Lisätietoja

Kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen
etunimi.sukunimi@kiertokaari.fi
p. 050 316 6889