Kiertokaaren jätekuljetuksiin uutta tekniikkaa ja biokaasuautoja

5.5.2025

Kiertokaari on aloittanut jätekuljetusurakoiden ja astiapesujen hankinnan yhteistyössä Sansia Oy:n kanssa. Kilpailutukset koskevat lähes koko toimialuetta kahdeksassa kunnassa.

Kilpailutuksessa ovat mukana Hailuoto, Ii, Kempele, Lumijoki, Oulu, Pudasjärvi, Siikajoki ja Raahe sekä Oulun kaupungin vuokrataloyhtiö Sivakan kohteet. Lisäksi kilpailutetaan jätekuljetukset Oulun kaupungin sekä Iin ja Kempeleen kuntien palvelukohteista, kuten päiväkodeista ja kouluista.

Kiertokaaren logistiikkapäällikön Veli-Pekka Pyörälän mukaan tavoitteena on, että tarjouskilpailun voittajat ovat selvillä syyskuussa. Uudet urakat alkavat pääsääntöisesti kevään 2026 aikana.

Kilpailutuksen hoitaa käytännössä Kiertokaaren puolesta kuntien ja muiden julkisyhteisöjen omistama yhteishankintayksikkö Sansia Oy. Kiertokaari toimii hankinnassa tilaajana.

Päästöt vähenevät,
uutta tekniikkaa käyttöön

Pyörälä kertoo, että Oulussa keskustan ja Tuiran alueella jäteautojen päästöt tulevat vähenemään, sillä Kiertokaaren urakoissa on käytettävä jatkossa biokaasukäyttöisiä jäteautoja.

Lisäksi punnitseva jäteauto tulee käyttöön vuokrataloyhtiö Sivakan ja Oulun kaupungin palvelukohteisiin. Aikaisemmin Kiertokaari on kokeillut vastaavaa tekniikkaa Pudasjärvellä, missä siitä on saatu hyviä kokemuksia.

”Auto punnitsee jäteastian ennen tyhjennystä ja sen jälkeen, minkä ansiosta saadaan tarkkaa tietoa asukkaiden tuottamista jätemääristä ja lajitteluasteesta. Samalla saadaan dataa siitä, millaisia päästöjä syntyy eri jätelajien kuljetuksista. Tulevaisuudessa tieto voi vaikuttaa jätemaksuihin”, Pyörälä kuvailee.

Punnitsevan jäteauton avulla saadaan tarkkaa tietoa jätemääristä.

veli-pekka pyörälä, logistiikkapäällikkö

Monenlaisilla yrityksillä on
mahdollisuus tarjota

Kilpailutettavana on yhteensä 15 urakka-aluetta. Urakat kestävät pääosin 2–7 vuotta. Hailuodon kuljetukset kilpailutetaan poikkeuksellisesti kahtena eri urakkana, joista toinen, vuoden mittainen urakka koskee jätekuljetuksia ennen sillan valmistumista. Toinen kokonaisuus koskee sillan valmistumisen jälkeistä aikaa.

Suurimmassa osassa urakoita on käytössä rajoite-ehto, jolla voidaan rajoittaa yhden urakoitsijan voittamien urakka-alueiden määrää. Se otetaan käyttöön, jos urakka-alueelle on saatu enemmän kuin yksi hyväksytty tarjous ja jos vertailussa ensimmäiseksi ja toiseksi tulleen tarjouksen välinen hintaero on alle 15 prosenttia.

”Urakka-alueiden joukossa on myös pieniä, myös yhden auton ajoon mitoitettuja kokonaisuuksia, joka takaa, että monenlaisilla yrityksillä on mahdollisuus tehdä tarjous urakkaan”, Pyörälä toteaa.

Koskee pääosin bio-
ja pakkausjätekuljetuksia

Osa Kiertokaaren jätekuljetusurakoista kilpailutetaan nyt uudelleen markkinaoikeuden päätöksen velvoittamana, osassa kohteita urakka-aika oli päättymässä tulevien vuosien aikana.

Kiertokaari vastaa omistajakuntiensa alueella asuinkiinteistöjen bio- ja pakkausjätteiden kuljetuksista taajamassa. Lisäksi Sivakan kohteissa, Iin, Oulun ja Kempeleen palvelukohteissa ja Pudasjärvellä Kiertokaari hoitaa myös sekajätteen kuljetuksen.

Lisätietoja

Urakoitsijat löytävät linkin hankintailmoitukseen täältä.

Lisätietoja medialle

Lähetä lisätietopyyntösi Kiertokaaren viestintään sähköpostitse:

sari.arffman@kiertokaari.fi ja anna.viro@kiertokaari.fi