Etusivu > Ajankohtaista > Harjoittelu työnjohdossa avaa kiertotalousalan arkea Harjoittelu työnjohdossa avaa kiertotalousalan arkea 4.9.2026 Kiertokaari työllistää vuosittain ison joukon kiertotalousalan opiskelijoita vuosilomansijaisiksi. Osa heistä pääsee kokeilemaan, millaista on toimia työnjohdossa. Oulun ammattikorkeakoulussa energiatekniikkaa opiskeleva Kaisa Haapapuro ja Oulun yliopiston ympäristötekniikan opiskelija Taru Moilanen kertovat, millaista oppia he ovat saaneet työnjohtoharjoittelijana toimiessaan. Monipuoliset päivät haastavat Kaisalle kesän 2026 työnjohtoharjoittelupesti on toinen laatuaan Kiertokaarella, kun taas Taru on ollut tehtävässä ensimmäistä kertaa. Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että työn parasta mutta myös haastavinta antia on sen monipuolisuus. ”Ikinä ei voi tietää aamulla, mitä kaikkea työpäivä tuo tullessaan. Se voi olla ihan mitä vain”, he kiteyttävät. Tyypillinen päivä alkaa aamuvuorossa kello kuusi aamulla kahvikupin kera. Sen jälkeen tarkastetaan, että Ruskon jätekeskuksen alue on turvallinen ja siisti asiakkaille. Sitten alkaa päivittäisten asioiden hoito, johon sisältyy esimerkiksi asiakkaiden neuvomista erilaisissa jätekuorma-asioissa sekä työvuorolistojen ja jätteen siirtoasiakirjojen tekoa. Työnjohto huolehtii myös työntekijöiden työturvallisuudesta ja viestii säännöllisesti urakoitsijoiden sekä muiden alueella toimivien yritysten työntekijöiden kanssa. Työhön sisältyy paljon ongelmanratkaisua. ”Työhön sisältyy paljon ongelmanratkaisua erilaisissa tilanteissa. Lisäksi esihenkilönä toimiessa on oppinut ihmisten lukutaitoa ja keskeneräisyyden sietämistä”, Kaisa ja Taru pohtivat. Kaisa on toiminut aikaisemmin myyjänä ja siivousalan tehtävissä. Hän kokee, että aikaisempi kokemus asiakaspalvelusta on auttanut paljon työnjohtajana toimiessa. Taru on puolestaan alanvaihtaja ja työskennellyt aikaisemmin kätilönä. ”Kätilön ammatista on saanut tähänkin työhön priorisointia, että osaa ajatella, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kiireellä ei yleensä mitään saa aikaan. Kun ottaa rauhallisesti, niin asiat alkavat selkiytyä”, hän tiivistää. Molemmat nostavat työn ehdottomaksi plussaksi työyhteisön. ”Täällä on tosi hyvä porukka”, he päättävät. Katso videolta, kun Taru ja Kaisa kertovat työnjohtoharjoittelijan tehtävästä. Post navigation « EdellinenSeuraava »