Jätteiden yö pe 7.6. klo 18–23, Ruskon jätekeskus

5.6.2019

Jätehuollossa eletään vuoden kiireisintä aikaa lomakauden lähestyessä. Jätteiden yönä pyritään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin pitämällä perjantaina 7. kesäkuuta kaikki Ruskon jätekeskuksen palvelut avoinna kello 23:een saakka.

Jätteiden vastaanottopalveluiden lisäksi illan aikana kampanjoidaan ruokahävikin vähentämisen puolesta. Ravintola Tuban ammattikokit valmistavat osin paikan päällä kaupan hävikkiin menevistä aineksista ruoka-annoksia. Ilmainen hävikkiateria tarjotaan 500 ensimmäiselle klo 18 jälkeen saapuvalle kävijälle.

Oulun Maa- ja kotitalousnaiset jakavat hävikkiin menevistä elintarvikkeista valmistamiaan pirtelöitä maksutta niin kauan kuin aineksia riittää sekä kertovat, miten kotona voi välttää ruokahävikin syntymistä. Samalla he myös opastavat, miten voi tunnistaa ympäristölle haitalliset vieraskasvilajit ja miten niiden leviämistä ympäristöön voi ehkäistä.

Illan aikana julkaistaan Kiertokaaren järjestämän tähderuokareseptikilpailun voittaja. Kilpailu julkaistiin Kiertokaaren Jäteoppaassa 2019. Voittajan valitsevat Kiertokaaren henkilökunnan edustajat ja ravintoloitsija Anne Mikkola yhdessä. Kilpailun voittaja saa 100 euron lahjakortin ravintola Tubaan Oulussa.

Työpaja Cykkelin henkilökunta tekee maksutta polkupyörien kevythuoltoa alkuillasta klo 20:een saakka. Illan aikana huutokaupataan seitsemän Cykkelin kunnostamaa käytöstä poistettua polkupyörää. Joukossa on sekä lasten, naisten että miesten pyöriä.

Opastetuilla kiertoajeluilla klo 19, 20 ja 21 pääsee näkemään Ruskon jätekeskuksessa paikkoja, joihin asiakkaat eivät tavallisesti pääse. Oppaana toimii Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen.

Illan musiikista vastaavat pohjoisen omat “autotallin aatelismiehet” eli Köpöt-yhtye. Yhtye soittaa covereita Johnny Cashista Lynyrd Skynyrdiin ja CCR:ä.

Kiertokaaren maskotti Oiva Roina jakaa karkkia lapsille, ja lapset pääsevät tutustumaan jätekeskuksen pyöräkoneeseen.

Oulussa Jätteiden yö -tapahtumaa vietetään jo neljättä kertaa. Tapahtuma on laajentunut myös muille paikkakunnille. Tänä vuonna Jätteiden yötä vietetään touko-kesäkuun vaihteessa Oulun lisäksi Ylivieskassa, Raisiossa, Raumalla, Kuopiossa, Porissa, Tampereella ja Saarijärvellä.

Lisätietoja:

Markku Illikainen, toimitusjohtaja, Kiertokaari Oy, 044 703 3950, markku.illikainen@kiertokaari.fi