Kiertokaaren uudet jätekuljetusurakat alkavat kesän korvalla

23.3.2026

Jätekuljettaja siirtää astiaa jäteautoon.

Kiertokaari Oy:n ja Sansia Oy:n yhteistyössä kilpailuttamat uudet jätekuljetusurakat alkavat kevään aikana. Suurin osa urakoista käynnistyy kesäkuussa. Hankinta koskee pääosin bio- ja pakkausjätekuljetuksia.  Hankintaan jätti tarjouksenyhdeksän eri yritystä.

Kilpailutuksen voittaneet urakoitsijat ovat Haurun Jäteauto Oy, Jätehuolto Matti Nuojua Oy, Kempeleen Jätekuljetus Oy, L&T Ympäristöpalvelut Oy, Remeo Oy ja Verdis Oy.

Joillakin alueilla jätekuljetusurakoitsija vaihtuu. Esimerkiksi Oulun keskustan alueella uutena bio- ja pakkausjätekuljetusurakoitsijana aloittaa Haurun Jäteauto. Raahessa urakoitsijaksi vaihtui Remeo, joka on aloittanut jätekuljetusurakat jo joulukuussa 2025.

Mukana 15 urakka-aluetta

Kilpailutettavana oli yhteensä 15 urakka-aluetta Hailuodossa, Iissä, Kempeleessä, Lumijoella, Oulussa, Pudasjärvellä, Siikajoella ja Raahessa. Lisäksi kilpailutuksessa olivat mukana Oulun kaupungin vuokrataloyhtymä Sivakan kohteet sekä Oulun kaupungin, Iin ja Kempeleen kuntien palvelukohteet, kuten päiväkodit ja koulut. Samassa yhteydessä kilpailutettiin myös jäteastioiden pesut.

Kilpailutuksen hoiti käytännössä Kiertokaaren puolesta kuntien ja muiden julkisyhteisöjen omistama yhteishankintayksikkö Sansia Oy. Kiertokaari toimi hankinnassa tilaajana. Urakat kestävät 2–7 vuotta.

Vähemmän päästöjä

Uutta urakoissa on, että Oulun keskustan ja Tuiran alueella Kiertokaaren urakoitsijoiden on käytettävä jatkossa biokaasu- tai sähkökäyttöisiä jäteautoja. Tämän ansiosta kuljetuspäästöt tulevat näillä alueilla vähentymään merkittävästi.

Logistiikkapäällikkö Veli-Pekka Pyörälä kertoo, että kaikissa Kiertokaaren jätekuljetuksissa edellytetään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä.

”Tämän vuoksi kuljetuksista syntyvät päästöt ovat jo pienentyneet selvästi verrattuna siihen, että autoissa olisi käytetty dieseliä.”

Vuonna 2025 Kiertokaaren jätekuljetusurakoissa ajettiin yhteensä 1,1 miljoonaa kilometriä.Jos jätekuljetuksissa olisi käytetty dieseliä, hiilidioksidipäästöjä olisi kertynyt vuoden 2025 aikana yli tuhat tonnia enemmän kuin uusiutuvia polttoaineita käyttäen.

Punnitseva auto myös Ouluun

Uusissa urakoissa saadaan myös aiempaa laajemmalta alueelta tarkkaa tietoa jätemääristä, kun punnitseva jäteauto tulee käyttöön vuokrataloyhtymä Sivakan kohteisiin ja Oulun kaupungin palvelukohteisiin. Punnitseva jäteauto on ollut aikaisemmin koekäytössä Pudasjärvellä.

Osa Kiertokaaren jätekuljetusurakoista kilpailutettiin uudelleen markkinaoikeuden päätöksen velvoittamana, osassa kohteita urakka-aika oli päättymässä tulevien vuosien aikana.

Kiertokaari vastaa omistajakuntiensa alueella asuinkiinteistöjen bio- ja pakkausjätteiden kuljetuksista taajamassa. Lisäksi Sivakan kohteissa, Iin, Oulun ja Kempeleen palvelukohteissa ja Pudasjärvellä Kiertokaari hoitaa myös sekajätteen kuljetuksen.

Lisätietoja

Logistiikkapäällikkö Veli-Pekka Pyörälä
p.044 703 3974
etunimi.sukunimi@kiertokaari.fi