Haravointijäte muuttuu mullaksi

20.6.2022

Kiertokaari Oy aloittaa kasvualustatuotannon koetoimintana heinäkuun alussa. Kasvualustatuotteet ovat käytännössä viherrakentamisessa käytettävää ravinteikasta multaa, jota jalostetaan Ruskon jätekeskukseen tuodusta haravointijätteestä.  

”Otamme vastaan puutarhajätettä noin 10 000 tonnia vuodessa, ja sen hyödyntämisessä on ollut haasteita. Kasvualustatoiminta on tähän hyvä ratkaisu. Saamme sen avulla ravinteet tehokkaasti kiertoon”, kertoo Kiertokaaren ympäristöpäällikkö Helmi Riihimäki

Toinen ainesosa mullassa on biojätteen käsittelystä syntyvä kiinteä mädätysjäännös.  

Koetoiminta kestää vuoden 2023 loppuun 

Ensimmäiset tuotteet valmistuvat syksyn aikana, ja koetoiminta kestää vuoden 2023 loppuun. Tavoitteena on valmistaa multaa Kiertokaaren ja Oulun kaupungin käyttöön. Koetoiminnan aikana selvitetään tuotteistamisen mahdollisuutta kuluttajamyyntiä varten. 

”Koetoiminnan avulla saamme tietoa siitä, millä raaka-aineilla ja millaisilla seossuhteilla saamme valmistettua viherrakentamisen laatukriteerit täyttävää kasvualustatuotetta”, Riihimäki avaa. 

Pysyvälle kasvualustatuotannolle haetaan ympäristölupaa vuoden 2022 aikana. Ruskon jätekeskuksessa yhteistyökumppanina koetoiminnassa ovat VRJ Oy ja Gasum Oy. 

Toiminta tukee Kiertokaaren materiaalikierrätyksen nostamisen tavoitteita sekä Oulun kaupungin kiertotalouden tiekartan toteuttamista. 

Ympäristövaikutuksia seurataan päivittäin 

Koetoiminta tapahtuu Ruskon jätekeskuksen pohjoispuolella sijaitsevien uusien käsittely- ja varastokenttien alueella.  Toiminnan aikaisia ympäristövaikutuksia seurataan päivittäin. Käsittelykenttien vedet viemäröidään. 

Toiminnasta voi aiheutua pientä satunnaista hajuhaittaa kompostointiaumojen kääntöjen aikana. Ruskon jätekeskukseen hankitulla omalla sääasemalla voidaan kuitenkin seurata muun muassa tuulen suuntaa ja nopeutta. 

Näin voidaan varmistaa, että tuuli on asutuksesta poispäin kääntöjen aikana. 

Lisätietoja:

Ympäristöpäällikkö Helmi Riihimäki

etunimi.sukunimi@kiertokaari.fi

p. 044 703 3953