Tule meille töihin – etsimme asiakasneuvojaa

7.10.2021

Sykkiikö sydämesi asiakaspalvelulle ja kierrättämiselle? Haluaisitko päästä omalla työpanoksellasi edistämään kiertotaloutta? Etsimme aurinkoisella asenteella ja hyvällä paineensietokyvyllä varustettua asiakasneuvojaa. 

Kiertokaaren visio on toimia kestävän kiertotalouden edistäjänä. Jokaista työpäivää ohjaavat arvot vastuullisuus, asiakaslähtöisyys ja rohkeus. Etsimme Kiertokaaren osaavaan asiakaspalvelijoiden tiimiin vaakatyöskentelystä vastaavaa asiakasneuvojaa. Vaakatyöskentelyssä hoidat saapuvien ja lähtevien ajoneuvojen punnituksen ja jätemaksun veloituksen asiakkailta. Työ on aluksi puolen vuoden määräaikaisuus, jonka jälkeen sinulla on hyvä mahdollisuus työllistyä Kiertokaarelle. Työ on kaksivuorotyötä, joten odotamme sekä aamu- että iltavuorojen sopivan elämäntilanteeseesi. Aamuvuoroa ja iltavuoroa tehdään vuorotellen viikko kerrallaan. Noin kahdesti kuussa työpäivä osuu lauantaille.

Toivomme löytävämme tehtävään henkilön, joka jakaa kanssamme samat arvot ja joka on asiakaspalvelutyössä parhaimmillaan. Työn luonne vaatii myös paineensietokykyä, periksiantamattomuutta, tarkkuutta ja huolellisuutta. Tässä tehtävässä pääset mukaan erittäin lämminhenkiseen porukkaan ja asiantuntevaan organisaatioon, kiertotalouden huippuammattilaisten joukkoon!

Rekrytoinnin toteuttaa SOL Henkilöstöpalvelut. Lisätietoa saat arkisin klo 10-15 numerosta 040 6625291 / Jenna Jaurakkajärvi. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Hae tehtävään

SOL Henkilöstöpalvelut Oy

SOL Henkilöstöpalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille toimialoille henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, suorahaku- ja muita räätälöityjä henkilöstötoimialan palveluja koko Suomessa. Asiakkainamme on valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivia yrityksiä. 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.