Eläkkeelle jäävä Markku Heinonen on nähnyt kiertotalouden muutoksen

11.12.2024

Käyttöpäällikön työ on ollut vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Yhtenäkään päivänä ei ole tympäissyt tulla töihin, sanoo vuodenvaihteessa eläköityvä Markku Heinonen. Kuva: Harri Tarvainen

”Kiertotaloudessa on parasta, että siinä ollaan edelleen lähes alkupisteessä. Ei voi tietää, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.”

Näin pohtii Kiertokaaren vuodenvaihteessa eläköityvä käyttöpäällikkö Markku Heinonen, joka on saanut seurata jätehuoltoalan muutoksia 17 vuoden ajan. Heinosen mielestä suurin muutos on tapahtunut asiakkaiden ajattelussa. Ihmiset haluavat toimia ympäristöystävällisesti ja kierrättää.

”On otettu valtava harppaus siitä, kun joka kunnassa oli kaatopaikka, johon sai käydä kippaamassa maksutta mitä vain – eikä materiaaleja hyödynnetty mitenkään”, Heinonen havainnollistaa.

Kunnallisen toimijan
rooli muuttunut

Nyt lähes sata prosenttia Kiertokaaren vastaanottamasta materiaalista voidaan joko käyttää uudelleen tai hyödyntää materiaalina tai energiana.

Heinosen Kiertokaari-vuosiin onkin mahtunut uusien käsittelytapojen sekä vastaanottopisteiden luomista Ruskon jätekeskukseen – nestemäisten jätteiden käsittelylaitoksesta käyttökelpoisen tavaran talteenottotoimintaan.

Isossa kuvassa tekemistä on kuitenkin vielä paljon, Heinonen arvioi. Yksi seikka on kulutustavaroiden kierrätettävyyden parantaminen, eli miten tavaroita voidaan hyödyntää materiaalina käyttöikänsä päässä.

Kunnallisen sektorin ei pitäisi olla mörkö yritystoiminnalle.

markku heinonen

Myös kiertotalouden toimintaympäristö on muuttunut monella tavalla. Tehtävänjako on lainsäädäntömuutosten myötä mullistunut.

”Osasta jätehuoltoa on tullut markkinaehtoista liiketoimintaa, mikä puolestaan rajoittaa kunnallisten jäteyhtiöiden toimintaa. Kunnallinen toimija olisi hyvä nähdä kuitenkin alalla mahdollistajana. Kunnallisen sektorin ei pitäisi olla mörkö yritystoiminnalle”, Heinonen huomauttaa.

Osaava henkilöstö
ansaitsee kiitoksen

Käyttöpäällikkö vastaa jätekeskuksen ympäristöluvan mukaisesta toiminnasta. Käytännössä Heinonen siis on huolehtinut käsittelypuolen henkilöstön kanssa, että Ruskon jätekeskuksen toiminnot pyörivät kuten pitää ja vastaanottokapasiteetti riittää.

Kännykkä ja radiopuhelin ovat käyttöpäällikön työssä elintärkeitä. Puhelimitse asiakkaat kyselevät aika ajoin oikeita lajittelutapoja materiaaleille ja varmistelevat oikeaa vastaanottopaikkaa.

Radiopuhelimen avulla säilyy jatkuva yhteys kentälle ja osaavaan henkilöstöön.

”Kun työt aloitettuani pidin ensimmäisen kohtaamisen henkilökunnan kanssa, sanoin, että tarvitsen teitä tässä hommassa. Ja minulla on ollut taitava henkilökunta työssä apuna.”

Kuusi henkilöä on edelleen töissä siitä porukasta, joka paiski Oulun Jätehuollolla hommia Heinosen tullessa taloon. Henkilökunta on kasvanut rutkasti: sitä on nyt noin kolme kertaa enemmän kuin 17 vuotta sitten.

 ”Koko työporukkaa tulee varmuudella ikävä”, Heinonen päättää.

Fakta: Markku Heinonen

  • Syntynyt v. 1960 Oulussa, Heinäpäässä.
  • Valmistui terveysteknikoksi vuonna 1985 Mikkelin teknillisestä oppilaitoksesta
  • Työskennellyt mm. Oulu-yhtiöllä sekä Kajaani-yhtiön Toppilan tehtaalla, Raahen kaupungilla terveystarkastajana (toimenkuvana ympäristövalvonta), 15 vuotta rakennusalan yrittäjänä ja vuodesta 2007 Kiertokaaren (silloinen Oulun Jätehuolto) käyttöpäällikkönä.
  • Jää eläkkeelle vuodenvaihteessa, ja aikoo silloin moottoripyöräillä, lasketella ja matkustella.