Kiertokaari pilotoi Hartaanselän Asuntomessujen pientalorakentajien kanssa itsepalvelujäteasemaa, joka mahdollistaa rakentamisen aikaisen jätteen lajittelun heti työmaan vieressä.
Pienjäteasemamallia on testattu pian kahden kuukauden ajan. Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen kertoo, että pientalorakentajat voivat tuoda rakentamisessa syntyneet jätekuormat messualueen asemalle helposti ja nopeasti.
Toiminta tukee myös Oulun kaupungin hiilineutraaliustavoitteita ja kestävien valintojen tekemistä rakennusprojektien aikana.
”Lähiaseman ansiosta myös ajot Ruskon jätekeskukseen vähentyvät, mikä pienentää osaltaan autoliikenteestä syntyviä päästöjä.”

Näppärää itsepalveluasiointia
Kuormia voi tuoda asemalle vuorokauden ympäri Kiertokaaren uuden IPA- eli itsepalvelukonseptin ansiosta.
”Aseman käyttäminen on suunniteltu mahdollisimman näppäräksi: asiakas täyttää ennakkoilmoittautumislomakkeen Kiertokaaren verkkosivuilla, maksaa maksullisten jätteiden jätemaksun etukäteen ja pääsee portista sisään näyttämällä QR-koodia”, Kiljunen kertoo.

Rakentajien palaute on arvokasta
Messualueelta löytyvä itsepalveluasema on meneillään olevassa pilotointivaiheessa vain messurakentajien käytössä, ja sieltä löytyy lajittelupisteet yli kymmenelle materiaalille.
Asemalle voi tuoda niin lajittelematonta rakennusjätettä kuin lajiteltuna yleisimpiä rakentamisessa syntyviä jätteitä, kuten käsittelemätöntä puuta, metallia, eristevillaa, betonia ja tiiliä sekä puhdasta kipsilevyä.
”Alueella on jopa biojätteen keräys – näin esimerkiksi työmailla välipalaksi nautittujen hedelmien kuorista saadaan tuotettua uusiutuvaa ja paikallista biokaasua”, kertoo Antero Kiljunen.
Asiakasmäärät jäteasemalla ovat toistaiseksi olleet maltillisia. Kiljunen kuitenkin uskoo, että käyntien määrä kasvaa tulevaisuudessa pienjäteaseman toiminnan vakiintuessa.

Talteenottokontti taideteos itsessään
Asuntomessualueen rakentamisessa on panostettu myös materiaalien uudelleenkäyttöön eli käyttökelpoisen tavaran kierrättämiseen uusille käyttäjille. Pienjäteasemalta löytyy tätä varten kontti, johon messurakentajat voivat jättää uudelleenkäyttöön sopivaa tavaraa Kiertokaaren henkilökunnan ollessa paikalla.
Tavarat toimitetaan myyntiin Kiertokaaren kierrätysmyymälöihin.
”Kierrätyskontti on jo itsessään nähtävyys, sillä taiteilija Timo Tyynismaa on maalannut sen kylkeen upean luontoaiheisen taideteoksen”, Kiljunen hoksauttaa.