Jätemaksun korotuksella katetaan entistä paremmat palvelut

17.12.2021

Kiertokaari korottaa asumisessa syntyvän polttokelpoisen sekajätteen sekä biojätteen käsittelymaksuja vuonna 2022 seitsemän prosenttia. Seudullinen jätehuoltojaosto päätti korotuksesta Kiertokaaren esityksen mukaisesti kokouksessaan maanantaina 13.12.2021.

Hinnankorotuksella varmistetaan, että Kiertokaari pystyy järjestämään päivitetyn jätelain edellyttämät nykyiset ja uudet palvelut.  

”Vuoden 2022 aikana rakennetaan esimerkiksi poistotekstiilin aluekeräysverkosto Kiertokaaren toimialueen kuntiin. Lisäksi valmistelemme muovinkeräyksen aloittamista jäteasemilla. Maksua korotetaan myös jätehuollon palvelu- ja materiaalihankintojen hintojen nousun vuoksi”, kertoo Kiertokaaren toimitusjohtaja Sami Hirvonen

Korotus ei koske yksityisasiakkaiden Ruskon jätekeskukseen tai jäteasemille tuomia sekajätekuormia. Niiden hinta säilyy ennallaan. (Tästä pääset katsomaan Kiertokaaren hinnastoa.)

1,50 euroa vuodessa 

Polttokelpoisen asumisessa syntyvän jätteen hinta asiakkaalle vuonna 2022 on 143,37 euroa tonnilta, kun vuonna 2021 se oli 133,99 euroa tonnilta.  

Kotitalouksien biojätteen hinta asiakkaalle vuonna 2022 on 71,42 euroa tonnilta, kun vuonna 2021 hinta oli 66,75 euroa tonnilta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.  

”Jätteenkäsittelymaksun korotus nostaa asiakkaan maksamaa jätemaksua vuodessa noin 1,5 euroa henkilöä kohti”, Hirvonen laskee. 

Käsittelymaksun lisäksi asukas maksaa jätteenkuljetuksesta kuljetusyrityksen määrittelemän maksun. 

Säästä lajittelemalla  

Hirvonen muistuttaa, että jätemaksussa voi säästää lajittelemalla jätteet. Kun pientaloasukas vie kierrätettävät materiaalit ekopisteelle sekä lajittelee biojätteen, voi polttokelpoiselle sekajätteelle tarkoitetun astian tyhjennysväliä pidentää. Näin jätelasku pienenee. 

Uudistetun jätelain myötä biojätteen lajittelu on tulossa pakolliseksi myös pientaloasukkaille 10 000 asukkaan taajamissa viimeistään heinäkuussa 2024.  

Biojätteen voi joko kompostoida tai vaikkapa solmia usean kodin yhteisiä biojätekimppoja. Silloin yhtä biojäteastiaa käyttää monta taloutta. 

Lisätietoja:

Sami Hirvonen

toimitusjohtaja, Kiertokaari Oy

p. 040 703 4776
sami.hirvonen@kiertokaari.fi