Etusivu > Ajankohtaista > Kiertokemuissa hyviä ympäristötekoja maistuvan ruoan kera Kiertokemuissa hyviä ympäristötekoja maistuvan ruoan kera 22.5.2025 Prikkakeskus ja Kiertokaari järjestävät yhteistyössä hyvien ympäristötekojen ja kierrätyksen juhlan Kierrätyskeskus Likellä Oulussa perjantaina 6. kesäkuuta kello 17–20. Tapahtuman tavoitteena on tarjota kävijöille yhden illan aikana paljon tietoa ja iloa kierrätyksestä sekä hävikkiruuan hyötykäytöstä. Tapahtuma syntyi Prikkakeskuksen projektikoordinaattorin Tiina Jakosen aloitteesta. Prikka kiertoon -hanke on kehittänyt Ouluun keskitetyn logistiikan mallin kauppojen, ruokatuotannon ja koulujen ylijäämäruuan hyötykäyttöön. Prikkakeskuksen kautta kulkee tuhansia kiloja ruokaa ruoka-aputoimijoille viikoittain. Hankkeen toimijoina ovat Helsingin diakonissalaitoksen säätiö, Oulun kaupunki, Oulun seurakuntayhtymä, Oulun diakonissalaitoksen säätiö ja Diakonia-ammattikorkeakoulu DIAK. Prikkakeskuksen ja Liken toiminnoissa on paljon yhteistä.tiina jakonen, prikkakeskuksen projektikoordinaattori ”Prikkakeskuksen ja Liken toiminnoissa on paljon yhteistä. Molemmat tekevät Oulussa isoja ympäristötekoja kierrättämällä täysin käyttökelpoista ruokaa ja tavaraa uusiokäyttöön. Molemmat keskukset ovat myös merkittäviä työ- ja työkokeilupaikkoja. Halusimme yhdistää voimat tarjoamalla kierrätystietoutta ja hauskanpitoa kesätapahtuman muodossa,” kertoo Jakonen. ”Teemme mielellämme yhteistyötä, joka edistää Oulun alueen asukkaiden arjen kiertotaloutta. Tapahtuma sopi myös hienosti Kiertokaaren 30-vuotisjuhlavuoteen”, kiteyttää kierrätyskeskus Liken työnjohtaja Mika Inkala. Mahdollisimman vähäjätteinen tapahtuma Kemuissa tarjotaan 300 annosta Prikkakeskuksen keittiössä valmistettua maksutonta hävikkiruokaa klo 17 alkaen. Mika Inkala kertoo, että tapahtumassa on kiinnitetty erityistä huomiota jätteen syntymisen minimoimiseen. Siksi ruoka nautitaan Kierrätyskeskus Likelle lahjoitetuilta oikeilta lautasilta. Kävijät saavat halutessaan viedä oman lautasensa maksutta kotiin. ”Posliinilautasia ei välttämättä riitä ihan jokaiselle ruokailijalle, mutta niitä on kerätty nyt jo yli sata kappaletta. Lisää saa edelleen lahjoittaa. Ruoan päälle juodut kahvitkin pyritään tarjoamaan oikeista kahvikupeista kertakäyttöisten sijaan.” Jakonen ja Inkala kertovat, että kävijät pääsevät tutustumaan monenlaisiin esittelypisteisiin. Yksi teema on vaatteiden kestävä käyttö. Kävijät voivat testata konkreettisesti omaa vaateostoskuormaansa ja pohtia, millainen on fiksu vaateostosten määrä vuoden aikana. Tekstiilinlajittelussa työskentelevä henkilökunta järjestää kierrätysmuotinäytöksen kello 18, ja lajitteluun pääsee myös tutustumaan lyhyillä esittelykierroksilla. Vinkkejä hävikkiruoan hyödyntämiseen Tapahtumassa kävijät saavat esimerkiksi vinkkejä hävikkiruoan hyödyntämiseen sekä biojätteen lajitteluun. Lisäksi Kestävän kehityksen keskuksen pisteellä tehdään maksutta pyörille pieniä huoltotoimenpiteitä, kuten ketjun kiristystä ja vaihteiden säätöä. Tapahtuman juontaa sosiaalisen median vaikuttaja KaoKitsune (Roni Liedes), ja musiikista vastaa Juicen tribuuttibändi 16. yö. Kierrätyskeskus Likke on auki koko illan. Kävijöiden kannattaa huomioida, että paikalla on tavallisesta poikkeavat liikennejärjestelyt ja liikenteenohjaus. Lisätietoa tapahtumasta löydät tästä uutisesta. Lisätietoja Prikkakeskus: projektikoordinaattori Tiina Jakonen (Huom: ei tavoitettavissa 26.-30.5.2025)etunimi.sukunimi@evl.fip. 040 665 0790 Kiertokaari: työnjohtaja Mika Inkalap. 044 703 3965 Post navigation « EdellinenSeuraava »