Viimamakkaroita ja leluja lemmikeille – Likke antaa tekstiileille uuden elämän

2.2.2024

Limingantullin kierrätyskeskus Likellä ideoidaan ja kehitetään jatkuvasti poistotekstiilille uusia käyttötarkoituksia. Poistotekstiilin keräykseen tuodusta materiaalista on valmistettu myyntiin esimerkiksi erilaisia lemmikkitarvikkeita, kuten koiran talutushihnoja, valjaita ja leluja. Niitä on myös testattu tositoimissa.

Kierrätyskeskuksen väki haluaakin kehittää poistotekstiilin hyödyntämismahdollisuuksia. Kun tekstiilille annetaan uusi käyttötarkoitus, sen elinkaarikin pitenee, kertovat Liken työnjohtajat Mika Inkala ja Petra Ollila.

Likke on osa Kiertokaarta. Kiertokaaren tavoitteena on jatkossa tehdä entistä enemmän yhteistyötä yritysten kanssa materiaalikierron parantamiseksi. Lisäksi Likke haluaa tarjota asiakkailleen valmistusohjeita, jotta he voivat itse tehdä vaikkapa aktivointimaton lemmikilleen.

Koira fleece-taluttimessa.
Fleecetalutin on sekä talutin että lelu.

Lemmikkitarvikkeille on ollut kysyntää: osa Likellä valmistetuista tuotteista on jo hetkellisesti myyty loppuun, mutta esimerkiksi fleecetaluttimia on vielä jäljellä. Taluttimet ovat käteviä esimerkiksi agilityharrastuksessa. 

“Agilityssä koiralla ei saa olla pantaa eikä hihnaa, mutta koiran voi viedä fleecetaluttimella radalle. Kun koira tulee maaliin ja talutin on siellä valmiina, koiraa voi palkita leikittämällä sitä taluttimella. Taluttimeen voi siis kytkeä koiran, ja siinä on lelu samassa”, Petra Ollila esittelee tuotteen käyttöä.

Koiranpeti farkusta, kissanpeti villapaidasta 

Tuotteissa on käytetty monipuolisesti poistotekstiilin keräykseen tuotuja materiaaleja.

Likellä valmistetun koiranpedin patja kootaan farkkukankaasta, jonka sisään vedetään tiukasti rullattuja t-paitoja. Näin koiranpetiin syntyy pinta, jonka päällä koiran on hyvä ja lämmin lepäillä.

Kissojen pedeissä hyödynnetään taas villapaitoja, joiden pehmukkeena käytetään kierrätystyynyjen sisältä purettua ja pestyä vanua. Kissanpedit ovat uniikkeja kappaleita, sillä niissä käytettävät villapaidat ovat kaikki erilaisia.

Kissojen pedit ovat uniikkeja, sillä niissä käytettävät villapaidat ovat kaikki erilaisia.

Koirafrisbee lienee koirille mieluisin heittolelu, sillä sen kankaassa on taskut, joihin voi piilottaa koiralle namupaloja. Frisbee pysyy muodossaan kankaaseen ommellun putken avulla, jonka sisällä kiertää antennijohdon pätkä.

Koirille tarkoitettu aktivointimattokin tarjoaa makupalakätköjä. Tuote on valmistettu ompelemalla fleecesuikaleita pöytätabletin pintaan.

“Koiralla menee aina jonkin verran aikaa makupalojen löytämiseen fleecen seasta, ja se onkin tässä se juttu”, Ollila avaa aktivointimaton ideaa.

Liken myymäläkoira Murre esittelee eläintuotteet ammattilaisen ottein.

Viimamakkaralla veto pois

Mutta kuka tietää, mikä on viimamakkara?

Mika Inkala valaisee, että se on yksinkertaisesti tekstiilikäärö, joka asetetaan vetoisen oven tukkeeksi.

“Se pysyy paikoillaan, eikä se rullaudu itsestään auki, toisin kuin tässä tehtävässä usein käytettävä mattokäärö”, Inkala huomauttaa.

Viimamakkaran ulkokuori tehdään farkun lahkeesta, ja sen sisälle on rullattu päiväpeitto tai muuta tekstiiliä. Lopuksi kääreen päät suljetaan nauhoilla. Inkala huomauttaa, että viimamakkara on myös helppo varastoida kesän ajaksi. 

“Kiertotalous, materiaalien uudelleenkäyttö sekä energiatehokkuus yhdistyvät viimamakkarassa hienosti”, Inkala kuvailee. 

Likellä järjestetään karkauspäivänä 29.2.2024 käsityöpäivä, jossa asiakkaat pääsevät tekemään omia viimamakkaroita. Tietoa tapahtumasta on tulossa myöhemmin Liken viestintäkanaviin, joten kannattaa olla kuulolla.

Viimamakkara on oiva apu, jos oven alta vetää.

Koneetkin kierrosta uudelleen käyttöön

Likke ei olisi Likke, elleivät myös tuotteiden valmistuksessa käytettävät ompelukoneet olisi kierrätettyjä ja asiakkaiden Likelle tuomia. Ompelukoneiden lisäksi kierrätyskeskukseen on hankittu käytetty saumuri. Myös kangaspuut odottavat seinustalla kokoamistaan. 

“Olemme kunnostuttaneet jo useita tänne tuotuja laitteita. Nämä koneet kestävät pitkään, koska niissä on metalliosat. Ja hyvää jälkeä niillä näyttääkin syntyvän osaavissa käsissä”, Inkala kertoo ja esittelee kiiltelevää ompelukonetta. 

Teksti: Juha Näppä 

Kuvat: Juha Näppä ja Petra Ollila